lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

Kissan pissa...

Simba vuosi sitten
Simba 13v alkoi helmikuun loppupuoliskolla rampata tiheämmin vessalaatikolla, ja kulki kahden vessalaatikon väliä. Laskin, että se kävi laatikolla tunnin aikana n. 10 kertaa. Eläinlääkäri sanoi, että kokeillaan antibioottikuuria pissatulehduksen varalta, mutta jos ei auta, niin sitten kyseessä taitaa olla virtsakivet. Kun googletin, niin alkoi se jälkimmäinen ikävästi kuulostaa osuvalta. Syötin Simballe kokoajan myös särkylääkettä.

Tämä ongelma saattaa olla jo paljon vanhempi juttu, kuin luulinkaan. Koska sisäsiisteydestä on tullut ongelma jo viime syksynä. Tosin pääasiassa kakkoja alkoi ilmestyä lattioille lähes päivittäin, mutta nyt myös pissaa.

23.2. se ei saanut pissattua juuri mitään. Se kuvitteli kivun tai tukoksen johtuvan vessalaatikosta, ja yritti lirittää vähän kaikkialla. Aikaiseksi se sai korkeintaan kolikon kokoisen läiskän lattialle, sohvalle, koirien petille, omalle petille... Mihin tahansa! Ja nuoli haarojaan kuin yrittäen korjata ongelmaa. Sylissäkin se punnasi kokoajan pissaa, vaikka sieltä ei enää tullutkaan mitään. Se oli lopulta todella vaisu ja apaattinen. Sen verran se antoi elonmerkkiä, että murisi koirille vihaisesti, kun ne yrittivät lähestyä sitä. Sellainen on Simbalta täysin epänormaalia käytöstä, ja sen huomasi myös järjestyksenvalvojamme Miska. Miska joutui laskeutua ihan hyllyn päältä asti katsomaan, että kiusaavatko koirat Simbaa. 

Simbahan on aina toivottanut kaikki uudet eläimet ja ihmiset sydämellisesti tervetulleiksi, se on omasta asiantuntemattomasta mielestäni jopa epänormaalin suopea uusia kissoja ja koiria kohtaan. Ainakin minä olen tottunut siihen, että aluksi muristaan ja sähistään tulokkaille, mutta Simban ja velivainaansa Santun mielipide oli, että kaikki tänne vaan! Sen sijaan Miska on hieman normaalimpi kissa, mutta luulee itseään järkkäriksi. ;) Ensimmäisen kerran näin Miskassa järkkärin vikaa, kun minulla oli hoidossa nuori Lore-kollipoika. Lore yritti isotella Simballe, niin Miska tuli huoneen toisesta päästä ja sohvan yli luomaan "silmäyksen", joka sai Loren vaikenemaan. Toisen kerran Miska leikki järkkäriä, kun minulla oli hoidossa x-rotuinen pyreneittenpaimenkoiraherra Rexu. En muista, mitä Rexu temppuili, mutta Miska ilmestyi taas jostain mahtavana ja Rexu tukki suunsa.

Hoitokissa Lore, om. Miia Linna. Kuva vanhalta kämpältäni, 4.10.2009.

Lopulta  kivet ilmeisesti liikahtivat tms. ja Simbalta lorahti alle iso verinen lammikko. Hetken kaikki oli taas hyvin. 

Olin heti muuttanut Simban ruokavaliota pissaystävällisemmäksi ja luonnonmukaisemmaksi. Annoin sille raakaa lihaa, esim. broilerin siipiä, sekä leikannut sille koirien hevosenlihamöykystä siivuja. Sen lisäksi se sai eläinlääkäristä ostettua tuoreruokaa, joka oli tarkoitettu virtsakiteiden hoitoon. Kuivanaput ovat suurin syypää kissojen virtsakiteille ja -kiville, koska kissa ei saa niistä nestettä eikä kissoilla ole luontaista janon tunnetta.  

Simba on melko ennakkoluuloton, mutta Miska ei niin vain suostunut luopumaan kuivanapuista. Ihmekös tuo, kun pojat ovat niillä 13 vuotta eläneet. Tein Miskan kanssa kompromissin, ja aloin liottaa nappulat vedessä. Teollinen tuoreruoka näyttää myös kelpaavan, mutta ei mikään sen luonnonmukaisempi. :6 

Huomasin ruokavalion muutoksesta märempään, että kissanpissan haju laimeni samassa suhteessa kuin ruokakin! Siihen asti äiti oli aina valittanut minun haisevan "kissinkuselta", kun olen juuri siivonnut vessalaatikoita. Puupelletit pitävät hajun paremmin kuin hiekka, mutta puupellettivessaa siivotessa ilmoille tulvahtanut haju oli jopa silmiä kirvelevä, nyt sekään ei haissut miltään. 

Maaliskuun alkupuolella laatikolla juokseminen alkoi taas, vaikka en ollut palannut vanhoihin ruokintatottumuksiin. Simban oli selvästi vaikea saada pissaa tulemaan. 13.3. se oli taas hyvin vaisu. Seuraavana päivänä sillä tuli taas vauhdilla kaikki pissa, mitä sisälle oli kertynyt. Simban tullessa minua vastaan, näin että sen toinen kylki oli märkä, ja siellä missä se oli kulkenut, näkyi pissavana. Kesti hetken, ennen kuin löysin alkuperäisen lätäkön, koska pissa ei enää haissut kissankuselta. Lopulta pääsin pissan alkulähteille. Se oli tulvahtanut Simban nukkuessa tietokonetuolillani pöydän alla. Puolet istuinosasta oli likomärkä. Ihanaa.... 

Arvasin, että Simba joutuisi elää sellaisessa kierteessä, jossa sen pissa tukkeutuisi ensin kokonaan ja päivien päästä tulvahtaisi valloilleen. Eläinlääkärin mukaan sitä ei kannattanut ruveta enää leikkaamaan, koska sillä oli jo niin paljon ikää, ja koska kiviä tulisi kuitenkin uusia. En halunnut kiusata vanhaa kissaa enempää, vaan tilattiin viimeinen lääkäriaika.  Lisäksi se oli niin kovin kipeä, eikä enää suostunut syömäänkään. :'(

Kun kannoin Simban autoon, siltä tippui pissaa vaatteilleni, eikä sekään haissut enää sellaiselta, mitä olin pitänyt ihan normaalina kissanpissan hajuna. Simban maatessa eläinlääkärin pöydällä ensin rauhoitettuna ja sitten lopetettuna, monta talouspaperiarkkia kastui sen pissasta.

Ikävä on meidän Noitakissaa Suurella Persoonalla... :'( 

Simba nuorena kollina


Tieto lisää tuskaa: http://www.elainlaakariin.fi/kissan-virtsakivet-ja-kiteet/

OMA KOKEMUS: Miten annat kissalle antibiootin? 
1. Sulata se pieneen vesitippaan ja ime ruiskuun. Ota kissasta pitävä ote ja ruuttaa suuhun. Kissa vastustelee, mutta tuli sen verran yllätetyksi, että ainakin suurin osa liemestä taisi mennä oikeaan osoitteeseen. 
2. Toimi samoin, kuin kohdassa 1. Nyt vaan kissalla on jo sotasuunnitelma, ja se vastustelee kahta pahemmin. Ota kissa jalkojen väliin niin että istut MELKEIN sen päällä ja toivo, ettei se raavi sinua haaroihin. :D Kun vihdoin saat ruiskun kissan suuhun, se puree ruiskun rikki, mutta liemi menee oikeaan osoitteeseen. 
3. Koska sinulla ei ole uutta ruiskua, vaihdat taktiikkaa. Sotke sulanut pilleri kissan turkkiin. Tullessasi kotiin, pillerisotku tai ainakin osa siitä on edelleen kissan turkissa, koska se on leväperäinen ja/tai sairas. 
4. Sinullapas on nyt maksamakkaraa! Sotke pieni määrä maksamakkaraa huolellisesti pilleriliemeen, ettei kissa pysty erotella niitä, ja tarjoile nälkäiselle kissalle toivoen, että se ei epäile mitään. TOIMII! :D
Simban sairauden innoittamana: Päivän linkki, jossa keskustellaan hiirien kasvatuksesta kissan luonnonmukaiseen ruokintaan.

Päivän linkki: Lemmikin menettäminen ja surutyö niin aikuisen, lapsen kuin toisen lemmikinkin näkökulmasta.

Muunnettu tunnetusta muistorunosta. Simba lähti pääsiäisnoidan matkaan.

Nyt olen vapaa ja kyydissä luudan
saan lentää matkassa pääsiäisnoidan.
Olen kimallus tähden, olen noidan lento,
olen kuutamoyön matkaaja hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen pääsiäisaamun.
Ja jokaisen nousevan kuun myötä
liitelen pitkin pääsiäisyötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!