perjantaina, huhtikuuta 19, 2013

EP:n aussien tokotreffit

Tänään käytiin Hurtta-Hallilla treenaamassa, kun Myllyperkiön Minna piti tosi kivan tokopäivän ausseille ja kolmelle muulle koiralle. Mukana olivat aussit Ruska, Rölli, Tessa ja Bella, sekä sisarukset Siru ja Elmo, saksanpaimenkoira Milla sekä pk collie Iida ja pikkuinen villakoira Laila. 

Minulla oli mukana Ruska ja Rölli. Alkuperäiseen suunnitelmaan oli kuulunut Ruska ja Varpu, mutta Varpulle osui tuohon mehukkaimmat juoksupäivät. Leena harjoitteli Milla-sakemannin kanssa. Sitä on kuulemma ihan erilainen treenata kuin Mistyä, joka ei ADHD:ltaan kestänyt yhtään toistoja.  

Ruskan kanssa saatiin vinkkejä tokon kannalta oikeaoppiseen maahan menoon: Ruskalla kun on tapana ensin istua ja sitten vasta laskea etupääkin maahan jahka joutaa. Vinkkejä tuli myös toistaiseksi vielä enemmän tai vähemmän liikkeestä seisomaan jäämiseen, mikä oli Ruskan mielestä helppoa ja hauskaa. 

Lopuksi tutustuttiin ruutuun menoon. Sitä emme olekaan vielä ikinä harjoitelleet, koska tähän astinen tokoilumme on ollut aina BH-kokeeseen tähtäävää, eikä siinä lähetetä ruutuun. Sitä harjoittelivat muut paitsi Milla, joka oli jo porukan nuorimmaisena auttamattomasti väsähtänyt. Ruutu muodostettiin kehänauhasta, ja nurkissa oli muovikartiot. Koiria lähetettiin ruudussa olevalle namikipolle ja kutsuttiin takaisin. 

Muiden ruutuillessa vuorollaan, treenasin Röllin kanssa omaan tahtiin agilityn haastekohtiamme: A:lle pysähtyminen vaikka meikäläisen liike jatkuu, rengas, putkeen irtoaminen, takaaleikkaus putkelle, keinu... Rölli toistaisi samaa harjoitusta vaikka viikon putkeen, jos vaan palkka pysyy riittävän mielenkiintoisena. Rölli tekee mitä tahansa, kun se saa palkaksi juosta vinkupallon perässä. :)

Tapahtumasta ei ole valitettavasti kuvia Hurttahallin hämyisän valaistuksen vuoksi, joten tässä Ruskan uusi kampaus. ;D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!