torstaina, joulukuuta 03, 2015

Ruska möllitokokokeessa

Tänään olin Ruskan kanssa kokeenomaisessa tokossa, tuomarina Teija Syynimaa. Palkkaaminen liikkeiden välissä oli sallittua, ja itse käytin tilaisuutta hyväksi, koska Ruskan motivaation saa helposti tapettua. Otimme osaa ihan extempore, sen kummemmin tokoliikkeitä kertailematta sitten viime kesän.

Paikkamakuu 8
Seuraaminen 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 10
Noutoesineen pito 0
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 117p ALO3 sija 2.

Paikkamakuu meni muuten hyvin, mutta ennen koirien jättämistä, Ruska jo innokkaana tarjoili maahan menoa. Mutta kun minä sen käskin sieltä ylös, niin ei se enää mennytkään ensimmäisellä käskyllä maahan. ;)

Seuraamiseen tarvittiin ylimääräisiä käskyjä, koska Ruska jätätti. Hitaan käynnin Ruska aina olettaa ennakoivan pysähdystä, ja yrittää istahdella. Se seurasi myös melko kaukana, mutta siihen en puuttunut, mutta kylläkin edellä mainittujen juttujen takia kehaisin sen seuratessa välillä niin hyvin, kuin Ruska osaa.

Maahanmenossa Ruska peräti meni maahan ekalla käskyllä vasten kaikkia odotuksiani, eihän tätä oltu harjoiteltu tokomielessä sitten kesän. Rally-tokon liikkeestä maahanmenossa Ruska on hyvin nihkeä. Mutta ennakoi sivulle nousemisen palatessani, mikä onkin Ruskalla tyypillinen virhe.

Luoksetulo on Ruskan lempiliike, kuten oli Timinkin. Jätettyäni Ruskan, se jäi hyvin kiinnostuneena nuuskimaan maata, mutta yllätti yleisön lähtemällä luoksetuloon kutsustani kuin ammus. Vähän löysällä kaarroksella se kurvasi takaani ja olisi voinut istua sivulle vähän suorempaan.

Noutoesineen pitoa Ruska ei osaa, mutta tehtiin se, mitä osattiin. Eli saatuani Ruskan ottamaan kapulan korvikkeen suuhunsa, palkkasin heti ilahtuneena ja yllättyneenä. :)

Myös kauko-ohjaus meni nollille, koska Ruska ei meinannut nousta istumaan maasta. Kun sain sen vähän nousemaan, se meni heti takaisin maahan, kuin epäillen ymmärtäneensä väärin. Ruska on kyllä osannut vielä kesällä tämän liikkeen, mutta treenitauko ei aina tee pelkkää hyvää, jos ennen koetusta ei kerrata. ;)

Estehyppy. Tämä on Ruskan varmoja liikkeitä, mutta jostain syystä tänään kaikki koirat juoksivat esteen ohi, vaikka niiden piti osata liike...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!