tiistaina, tammikuuta 19, 2016

Ilmoitusten aatelia osa 19


Tämä on juuri tyypillinen ikä hankkiutua paimenestaan eroon. Erityisesti uroksia tulee paljon vastaan näissä ilmoituksissa. Ilmoituksesta oikein huutaa se, että koiraa ei ole koulutettu nimeksikään. Tuleeko omistajalle yhtään mieleen 1+1=2, että miksiköhän se tuhoaa paikkoja? Sitä LUULISI, ettei pitäisi olla kenellekään epäselvää, että saku tarvitsee muutakin kuin neljä seinää ja sohvan -ellei ne ole tarkoitettu silputtavaksi. Jopa tuollainen nöyrän ja pehmeän näköinen koira tarvitsee johtajan, paljon liikuntaa ja riittävästi aivopähkinöitä. Siten niistä tulee niitä ihmisen aivojen jatkeita, jotka melkein osaa puhua ja lukea ajatuksia. Tarviiko siinä sitten enää muulle elimelle jatketta ollenkaan? Aivopähkinöiksi voi kiltille näyttelylinjaiselle riittää aivan hyvin temppujen opettaminen keittiössä ja namien piilottaminen huoneeseen. Tällaisen lyhyen tuokion järjestäminen lähes päivittäin ei luulisi olevan liikaa vaadittu, mutta kyllä se vaan tuntuu sitä joillekin olevan. 

Kenelle saksanpaimenkoira sopii?

1 kommentti:

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!